Sivustoon on linkitetty
Adobe pdf-tiedostoja.
Päivitä tarvittaessa
reader-ohjelmasi:
Adobe Acrobat Reader
Sukuyhdistys
Sukukokoukset
Akaa 18.6.2011
Juhlapuhe
Versio 1.7.2011
Jyrki Vesikansa
Sjöstedt-sukukokous la 18.6.2011
Esitelmä
Sjöstedt-suvun kirjoa
Hyvät sukulaiset
Olen ollut hurjat 30 vuotta sukumme esimiehenä. Kiitän teitä kaikkia hyvästä yhteistyöstä ja kärsivällisyydestä tänä aikana. Meillä kaikilla on ollut paljon muutakin tekemistä, mutta olemme saaneet sentään yhtä ja toista aikaan. On ilmestynyt julkaisuja, olemme avanneet kotisivut eikä sukutapaamisten ketju ole katkeillut.
Toisaalta olemme tietoisesti rajanneet ponnistelumme niin, ettemme niin sanotusti aja itseämme piippuun. Olen varma, että näin jatkuu vastakin. Teen parhaani auttaakseni tässä seuraajaani ja teitä kaikkia. Ensi alkuun päivittämällä sukutiedoston. Ei siinä paljon muuta tarvita kuin aikaa tietokoneen äärellä. Ja teiltä kaikilta tietoja.
*
Sjöstedtien järjestyneen yhteistoiminnan voi katsoa alkaneen siitä, kun postivirkailija Emmi Sjöstedt julkaisi 1908 -- siis yli sata vuotta sitten -- vaatimattoman, mutta hämmästyttävän kattavan Luettelon erään Sjöstedt nimisen suvun jäsenistä. Sukuyhdistyksen virallinen perustamiskokous pidettiin siitä 20 vuoden kuluttua täällä Akaalla. On siis paikallaan tarkastella suvun yhteistoiminnan kaaria.
Alkuun kiisteltiin siitä, kuuluvatko sukuun aateliston tapaan vain mieslinjaiset jälkeläiset -- heidän tyttärensä sentään mukaan luettuina -- vai kaikki Matti Kristiina Matinpojan ja hänen Kristiina-puolisonsa jälkeläiset. Väljempi tulkinta voitti onneksi nopeasti, vaikka 1970-luvulle saakka sukukirjat jakaantuivat mies- ja naislinjaan. Äitien roolia on nyttemmin korostettu ja ainakin Anian Heikkilän emäntien juuria on kaiveltu hyvinkin syvälle. Heidän kauttaanhan pääsee keskiajalle -- ja Paavo Lipposen tyylillä joskus vaikka Kaarle Suureen saakka. Sinne -- noin 55 sukupolven taakse -- edetessä jokseenkin kaikki eurooppalaiset ovat tosin jo tilastollisesti sukua keskenään.
Kaarlo Blomstedtin tutkimus Davidin kapinasta 1438 innoitti 1930-luvun nuoria Sjöstedtejä. Katsottiinhan siinä, että tuo "talonpoikaiskuningas" oli Matti Matinpojan esi-isä. Aulis Oja osoitti sittemmin, että David oli kylläkin Anian kylän suurimman talon eli myöhemmän Heikkilän isäntä, mutta hänen sukunsa möi 1628 talon kantavanhemmillemme. Käsitys Davidista Sjöstedtien esi-isänä elää silti Kimmo Katajalan Vuoden tiedekirjaksi valitussa teoksessa Suomalainen kapina. Ilmeisesti hän ei tuntenut Ojan tutkimusta vuoden 1951 sukukirjassamme. Ja kannattaako meidän Katajalaa kovin äänekkäästi oikaista?
Ojan tutkimusten painopiste oli Matti Matinpojassa ja hänen lähipiirissään. Jouko Vesikansa käsitteli samassa teoksessa myöhempiä Sjöstedtejä tavallaan kansatieteellisesti hyvin ansiokkaasti. Kun vuoden 1951 sukukirja on viimein loppuun myyty, molemmat tekstit kannattaa saattaa sopivalla tavalla myös uusien sukupolvien käyttöön.
Setäni Jouko kaiveli myös Matti Matinpojan vanhimman tyttären vaiheita Ruovedellä. Ennen muuta Pekka Kirmo on puolestaan selvittänyt jo mainittuja Anian Heikkilän emäntien taustoja. Myös kurikkalaisen sukuhaaramme vaiheista on kirjoitettu.
*
Onko sukumme siis loppuun tutkittu? Kaikkea muuta.
Syviä juuria 10-15 sukupolven takaa tai vielä kauempaa sopii edelleen kaivella -- tarjoaahan se ainakin eksotiikkaa ja paljastaa kuuluisia esivanhempiakin, joskin lähteet ovat enimmäkseen niukat. Ennen muuta kannattaisi kuitenkin selvittää lisää sitä, miten sukumme on kokenut melko alkeellisen maatalousyhteiskunnan muuttumisen teollistumisen kautta nykyiseksi niin sanotuksi jälkiteolliseksi Suomeksi.
Tämän tutkiminen olisi jopa tieteellisesti tärkeää, sillä muotiin on tullut niin sanottu mikrohistoria. Sen sijaan, että vedettäisiin hyvin leveällä pensselillä suuria linjoja selvitetään siis, miten yksittäiset ihmiset, perheet ja muut pienyhteisöt ovat pärjänneet historian ison pyörän liikkeissä. Miten esimerkiksi viime sodat koettiin -- myös kotirintamalla? Perusrakenteeltaan jo selvitetty sukumme tarjoaa tällaiseen tarkasteluun hyvää aineistoa. Samalla tavallahan lääketieteessä hyödynnetään Suomen ainutlaatuisen kattavaa väestötiedostoa.
Kun tutkitaan viimeisten 150-200 vuoden jaksoa, törmätään toki herkkiin asioihin. Esiin nousee meistä monille tuttuja nimiä -- jopa edelleen eläviä ihmisiä. Voimme törmätä elämän hankaluuksiin, konkursseihin, perintöriitoihin, ties mihin. Esiin voi nousta myös aatteellis-poliittisia jakolinjoja. Historioitsijana olen usein törmännyt siihen, että ihmiset lukevat tekstiluonnoksia kovin suurpiirteisesti siihen saakka, kun heidän oma nimensä tulee esiin ensimmäisen kerran. Suurpiirteisyys saattaa loppua kerralla.
Asioita on tietenkin käsiteltävä hienovaraisesti. Sukumme ei kaipaa juorukronikkaa -- eikä meillä käsittääkseni kellarissa kovin kauheita luurankoja olekaan. Toisaalta vain riittävä avoimuus tekee selvityksistä uskottavia. Etenkin, jos moni kuitenkin tietää tosiasiat. Pyhimystarinat ovat oma lajinsa.
*
Sen verran on rusthollarisuvun maahenki minuun tarttunut, että toivoisin esimerkiksi selvitystä suvun maatilojen vaiheista. Olemmehan kokeneet hurjan aaltoliikkeen, kun Suomen maatilojen määrä kymmenkertaistui parin sadan vuoden takaisesta luvusta peräti 300.000 tilaan 1950-luvulla -- ja on nyt painumassa samalle tasolle kuin 1800-luvun alussa. Jäljelle taitavat pääosin jäädä ne tilat, jotka olivat olemassa jo tuolloin. Etenkin silloiset ratsutilat.
Olen usein silmäillyt Suomen kartanot ja suurtilat -teoksen toista ja kolmatta osaa, joissa esitellään entisen Turun ja Porin sekä Hämeen läänin suuret tilat juuri ennen 1940-luvun rajuja maanluovutuksia. Teoksissa vilahtaa paljon Sjöstedtien nimiä. Vuoden 1951 sukukirjassa esitellään kolmen kantatilan vaiheet ja muutama muukin kauan suvulla ollut talo mainitaan. Olisi kiintoisa lukea kattavampi selvitys -- myös talojen vaiheista edettäessä 1940-luvun maanluovutuksista nykyiseen EU-aikaan.
Voisi myös tutkia -- niin tilastollisesti kuin esimerkein -- suvun jäsenten lähtemistä pelloilta ja navetoista opin teille ja kaupunkiammatteihin. Samoin niin nousevaa kuin laskevaakin säätykiertoa, jos tuota käsitettä sopii enää käyttää. Muotiinhan on tullut kiertoilmaisu luokkaretki.
Tavoitteiden ei välttämättä tarvitse olla kovin tieteellisiä -- on metodi sitten kulttuurihistoriallinen, sosiologinen tai kansatieteellinen. Rakenteissa on aina ihmisiä, yksilöitä ja elämäkerrat ovat nousseet uudelleen arvoonsa. Vuoden 1951 loppuunmyyty sukukirja lyhyine elämäkertoineen on tässäkin suhteessa arvokas, vaikkei siellä aina kaikista meistä kerrottukaan edes kaikkea olennaista. Myös nuo tiedot tulisi sopivassa muodossa julkaista uusienkin sukupolvien käyttöön.
Muotiin ovat tulleet myös niin sanotut tavallisten ihmisten elämäkerrat ja muistelmat. Itse kukin voisi kertoa ja kirjata omasta ja lähipiiristään sen, minkä muistaa -- niin kauan kuin muistaa. Sama koskee valokuvien ja niiden tietojen tallentamista, kuten jokainen vanhoja albumeja tai kenkälaatikoita penkonut tietää. Videoiden, digikuvien ja muiden modernien tallenteiden siirtäminen uusille laite-, ohjelma- ja ihmissukupolville on vielä oma lukunsa.
Usein riittää, että tiedot esitellään omalle lähipiirille. Nykytekniikka on tehnyt tämän helpoksi. Usein on myös asioita, joiden ei halutakaan leviävän laajemmalle. Sukuyhdistys voi kuitenkin julkaista elämäkertoja ja muistelmia myös laajemmalle piirille -- usein ehkä tiivistettyinä. Kotisivuillemme mahtuu aineistoa, mutta painaminenkin on nykyään paljon helpompaa ja halvempaa kuin vielä sukupolvi sitten, lyijylatomon aikaan.
Siis toimeen itse kukin, kun vielä muistaa! Kirjeet, päiväkirjat ja muut lähteet kannattaa tietenkin ensinnä järjestää. Niitä voi myös luovuttaa tekstien valmistuttua esimerkiksi maakunta-arkistoihin. Suvun arkistokokoelmaan voinee siellä liittää eri yksityiskokoelmia.
Hyvät sukulaiset
Yhden esimerkin suvun kirjosta tarjoavat tämän paikan eli Akaan Sjöstedtit. Keskeisiä ovat tällöin rättöläiset, mutta täällä tunnetaan hyvin myös Suvannot, jotka opettivat kahdessa sukupolvessa Toijalan yhteiskoulussa vuosikymmenien ajan. Molemmat kuuluvat Anian sukuhaaraan eli Akseli Sjöstedt vanhemman jälkeläisiin. Heidän vaiheensa kertovat paljon Suomen muuttumisesta kahdessa vuosisadassa Ruotsin takamaasta teollisuusvaltioksi ja hyvinvointiyhteiskunnaksi.
Tässä kehityksessä kannattaa korostaa naisten roolia, kun aiemmin seurattiin ennen muuta isästä poikaan jatkuvaa ketjua -- siis mieslinjaa, jonka nimi on ruotsiksi kuvaavasti svärdsida, siis miekkasivusta. Kuitenkin äidit ovat usein isiä tärkeämpiä suvun kehityksessä -- eikä vain siksi, että äitilinja on geneettis-biologisesti paljon varmempi. (Ingmar Bergmanin kohdalla on tosin tästäkin esitetty äskettäin epäilyjä.)
Äidit vastasivat yleensä lasten kasvatuksesta, kun isät liikkuivat pelloilla, metsällä, markkinamatkoilla, sodissa sekä paikallisissa ja valtiollisissakin luottamustoimissa. Sjöstedt-suvussa äidit olivat myös usein koulutetumpia kuin isät. Anian Heikkilän ja muidenkin kantatalojen isännät avioituivat usein pappien tai muiden säätyläisten tyttärien kanssa. Turun ja Alavuden sukuhaarojen kantaäidit olivat peräti aatelissuvuista. Luultavasti äidit osasivat siis jopa kirjoittaa -- se oli vielä 1800-luvulla harvinaista -- ja solkata ruotsia. Tietenkin he toivat pappiloista ja virkataloista myös kulttuurivaikutteita -- alkaen juhlaruokien resepteistä ja puutarhan hoidosta.
*
Usein sivuutetaan puolisoiden merkitys perheen varallisuuden luomisessa. Tähän olen törmännyt yrityshistorioita tehdessäni. Esimerkiksi Heikki Huhtamäki oli loistava liikemies -- mutta olisiko hän päässyt yrittäjänä alkuun, jollei olisi 19-vuotiaana, puoli vuotta kauppakoulua käyneenä avioitunut Kokkolan johtavaan liikemiessukuun kuuluneen Signe Hagströmin kanssa? Appiukolta sai varmaan pääomia, suhteita ja neuvoja.
Sjöstedt-suvussa korostui tältä kannalta varhemmin etenkin kotivävyjärjestelmä. Jos isossa talossa ei ollut syystä tai toisesta miespuolista perillistä, tyttären odotettiin avioituvan tarmokkaan ja mielellään jokseenkin säädynmukaisen nuorukaisen kanssa. Lahtelaisen Iskun omistajasuvussa eli Vikströmeissä törmäsin tosin siihen, että torpparin poika tuli suurehkoon taloon kotivävyksi. Hänen on pitänyt olla erityisen aikaansaapa -- niin kuin olikin.
Sjöstedt-suku suorastaan vilisee kotivävyjä, vaikka omiakin ja ostettuja taloja riitti perittäväksi. Laki rajoitti 1800-luvun lopulle saakka tilojen jakamista, joten se siirtyi yleensä yhdelle pojalle ja muiden lasten oli etsittävä onneaan muualta. 1700-luvulla syntyi tosin perintötorpan käsite eli osa lapsista saattoi asettua kotitilasta lohkaistulle vuokraviljelmälle, joka siirtyi sitten seuraavillekin polville. Ja itsenäistyi viimeistään 1918 niin sanotussa torpparivapautuksessa.
*
Anian Heikkilä ei 1800-luvulla siirtynyt kuitenkaan enää vanhimmalle pojalle -- kuten ei siirtynyt sen isännän Akseli Sjöstedtin apen Kaarle Vitikkalan kotivävynä saama säterirustholli Kokemäellä. Syynä oli kummassakin tapauksessa varmaan se, että isä eli pitkään, jolloin vanhimmat pojat lähtivät tytärten lailla etsimään aiemmin onneaan muualta. Akselillahan oli Eeva Kristiinansa kanssa peräti 11 poikaa, joista tosin viisi kuoli ajalle tyypillisesti varhain -- kaksi tapaturmaisesti, kolme lastentauteihin.
Ensimmäisenä kotivävyksi lähti Heikkilästä Akseli nuorempi, joka nai 1840 Vesilahden Halmeenmäen säterirusthollin päätilan Uudenkylän eli Nygårdin tyttären Heta Liisan. Akselista tuli sitten monen maatilan omistaja ja maakunnan merkkimies -- jopa kansanedustaja eli 1862 niin sanotun tammikuun valiokunnan jäsen. Se edelsi valtiopäivien elvyttämistä 1863. Tuossa käänteessä markka tuli vaiheittain käyttöön, suomen kieli julistettiin tasa-arvoiseksi ruotsin kanssa ja ylipäänsä lähdettiin luomaan modernia Suomea. Akselilla oli tässä oma osuutensa -- viimeksi nykykäsittein Vesilahden ensimmäisen kunnanhallituksen jäsenenä.
Kotivävyiksi pitkin Turuntietä Alastarolle saakka lähtivät muutamaa vuotta myöhemmin veljekset Kaarle ja Erland -- toinen Jussilaan, toinen Sikilän Heikkilään. Seuraava veli Iisakki ryhtyi kotivävyksi Lempäälän Luotoon. Veljeksistä seuraavaa, Ottoa taas pidettiin pinttyneenä vanhanapoikana, joten suvun kantatila Anian Heikkilä siirtyi veljeksistä nuorimmalle Juha Arvidille. Tätä prosessia esitellään artikkelissani Neljä näkökulmaa-kirjasessa. Todettakoon tässä vain se, että pikkuveljensä ja tämän puolison kuoltua nälkävuosina Otto menikin 43-vuotiaana naimisiin ja tuli isoisäni isäksi sekä Heikkilän väliaikaisena isäntänä veljensä lasten holhoojaksi.
*
Palaan kuitenkin Akseli Sjöstedt nuorempaan, joka hänkin -- puolen tusinan omaisensa lailla -- kuoli suurina nälkävuosina eli 1869. Jos Akseli vanhemmalla oli paljon poikia, Akseli nuorempi ja Heta saivat kahdeksan tytärtä, mutta vain kaksi poikaa. Näistä perheen iltatähti Oskar lähti opintielle valmistuen maanmittausinsinööriksi. Tosin hänkin hallitsi nuorukaisena yhtä isänsä hankkimaa tilaa, Vesilahden Yrjölää. Oskar harrasti viulunsoittoa, kolme hänen pojistaan ryhtyi journalisteiksi ja tyttärestä Helgasta tuli tunnettu kirjojen kuvittaja.
Talonpoikainen perinne jatkui useimpien Akseli nuoremman tyttärien -- isojen talojen emäntien -- kautta. Emma-tytär lähti sen sijaan Jyväskylän opettajaseminaariin, missä oli avattu uusi ammattiväylä naisille. Sille lähti sittemmin monikin Sjöstedtien tyttäristä ja pojistakin. Tyttärille alkoi avautua työtehtäviä myös postissa, pankeissa ja pian myös sairaanhoitajina.
Kokouspaikkamme kannalta avainhahmo on kuitenkin Akseleista kolmas, jota kutsuttiin Akseli Olaviksi; kaksi etunimeä alkoi yleistyä suvussa 1800-luvun puolimaissa, aiemmin sitä oli pidetty säätyläisten komeiluna. Isänsä ja isoisänsä lailla hänkään ei jäänyt odottelemaan kotitalon saamista, vaan lähti 23-vuotiaana 1864 kotivävyksi Akaan Kaulon kylään Iso-Kaulon taloon. Täällä hän viihtyi kuitenkin vain kolmisen vuotta ryhtyen sen sijaan muodostamaan Akaalle todellista suurtilaa. Eli Rättöä.
Rätön ytimenä on Huovilan ratsutila. Nimi viittaa siihen, että sitä oli aiemmin hallinnut kokonainen sarja ratsumiehiä eli huoveja. Talon isännät tunnetaan Ylä-Satakunnan ensimmäisestä maakirjasta eli veroluettelosta alkaen -- siis vuodesta 1539, jolloin Kustaa Vaasa ryhtyi paikkaamaan kruunun kassan silloista kestävyysvajetta selkeyttämällä veronkantoa. Tuo ensimmäinen tunnettu isäntä oli Juho Pekanpoika. Suurten sotien ajan eli läpi 1600-luvun tilaa hallitsi kolmen ratsumiehen eli hakkapeliitan sarja -- isästä poikaan ja pojanpoikaan. Ison vihan jälkeen Huovila jaettiin vaihteleviin osiin, kunnes Akseli Olavi Sjöstedt osti 1867 -- siis keskellä nälkävuosia -- tilan sitä ainakin 1720-luvulta asti hallinneelta suvulta.
Jo 1500- ja 1600-lukujen vaihteessa Huovilaan oli yhdistetty kaksi muuta tilaa. Akseli Olavi Sjöstedt hankki kokonaisuuteen vielä Väkään tilan, jolloin koko Rätön kylä oli hänen hallussaan. Tila sai uuden nimen kylän mukaan. Akseli Olavi raivautti peltoa niin, että sitä oli ennen talvisotaa 144 hehtaaria ja kaikkiaan maata 439 hehtaaria. 1918 oli itsenäistynyt yksi 17 hehtaarin torppa. Talvisodan aattona tallissa oli 13 hevosta, navetassa 69 Länsi-Suomen karjaan kuulunutta lehmää. Akseli Olavi tunnettiin myös hevosten kasvattajana.
Kotivävyperinne jatkui Akseli Olavi Sjöstedtin perheessäkin -- siis jo kolmannessa polvessa. Oskar Anshelm avioitui isänsä serkun Serafiinan kanssa -- hän oli Alastaroon lähteneen Kaarle Sjöstedtin tyttäriä. Näin Oskarista tuli Jussilan isäntä. Suomalaisuusliikkeen hengessä hän liitti talon nimen sukunimeensä.
Mustialan käynyt O.A. Sjöstedt-Jussila oli merkittävä mies, joka oli kansanedustajana hyväksymässä 6.12.1917 Suomen itsenäisyysjulistusta kuuluen tuolloin myös tärkeään porvaripuolueiden valtuuskuntaan. Sen pöytäkirjat on äskettäin julkaistu nimellä Itsenäisyyden muotoilijat. Teoksessa esiintyy myös Oskarin pikkuserkku Kustaa Eemil Linna, joka oli sittemmin pitkäaikainen ministerikin. He kuuluivat kylläkin eri puolueisiin -- Oskari vanhasuomalaisiin ja kokoomukseen, Eemeli nuorsuomalaisiin ja edistykseen. Sjöstedtit ovat aina kunnioittaneen sukulaistensa vakaumusta.
Rätön aikuisiksi varttuneista pojista toinen, Jalmari, lähti puolestaan kotivävyksi Mellilään Uuden-Tohnan ratsutilalle. Myös sen omistajat tunnetaan Varsinais-Suomen ensimmäisestä maakirjasta alkaen. Yhteydet Rättöön jatkuivat -- mutta siihen palaan.
*
Kun Rätön lapsista Olga oli lähtenyt Lempäälän Hinkan talon emännäksi, jäi Rättö kahdelle nuorimmalle -- Edvinille ja Fannylle. He hoitivat taloa isänsä jälkeen kauan kahden. Tyttökoulun ja talouskoulun käynyt Fanny kuoli tosin jo alle 40-vuotiaana, jolloin Edvin -- vuodesta 1935 Sahramaa -- jäi yksin vanhanapoikana isännöimään isoa taloa. Hänen aikanaan Rättöön muun muassa perustettiin karjanhoitokoulu. Edvin kuului moniin paikallisiin toimielimiin -- ja isännöi myös Sjöstedt-suvun virallista perustamiskokousta 1928.
Naimattomana 1941 kuollut Edvin siirsi Rätön kahdelle Jalmari-veljensä lapselle eli Kaleville ja Marjatalle. Talo haluttiin siis pitää suvussa. Heidän isoveljensä Yrjö Sahramaa jäi taas pitämään Uutta-Tohnaa Mellilässä. Nyt olemmekin jo meidän kaikkien tuntemissa ihmisissä, joten en mene yksityiskohtiin. Yrjön tyttäriä ovat Leena Vähä-Sullo ja Liisa Heikkilä, Marjatta Ikosen jälkikasvua muun muassa tämän kokouksen järjestänyt Merja Kumpulainen. Uutta Rättöä pitää hänen veljensä Jarmo. Rätön kantatalo siirtyi sittemmin Kalevi Sahramaan pojalle Ristolle ja äskettäin hänen perillisilleen.
Tampereen moottoritie jakoi Rätön tiluksia ikävästi, mutta ikiaikainen viljely jatkuu. Vanajaveden rannalla on talon perillisten vapaa-ajan asuntoja. Muistan hyvin edellisen sukukokouksen Rätössä kesällä 1968. Silloin mahduimme vielä talon saliin.
*
Toinen akaalainen Sjöstedtien haara eli Suvannot koukkasivat tänne Punkalaitumen kautta. Akseli Sjöstedt vanhemman toinen tytär Mariaana lähti sinne 20-vuotiaana 1852 Penttilän rusthollin emännäksi. Vihtori-puoliso oli 1867 jopa valtiopäivämiehenä -- siis lankonsa Akseli nuoremman jalanjäljissä -- mutta kuoli tämän ja monen muun omaisensa lailla lamavuosina -- jo 1867.
Eivät isojen talojen isännät ja emännät sentään nälkään kuolleet, mutta kerjäläisjoukot hakeutuivat niihin hakemaan ja yleensä myös saamaan ruokaa. Mariaana Penttiläkin tunnettiin tarmokkaana naisena, joka hoiti nälkävuosina pitäjän jyvämakasiinia. Kerjäläisten mukana kulkivat taudit, joihin siis hämmästyttävän monet Sjöstedtit kuolivat. Parannuskeinoja ei juuri ollut ennen antibiootteja.
Mariaana Penttilän lapsista kasvoi aikuiseksi vain tytär Aleksandra. Hän oli ensin emäntänä Huittisten Härkälässä, mutta leskeydyttyään jo 25-vuotiaana avioitui pian uudelleen -- eli hankki Penttilään itseään viitisen vuotta nuoremman kotivävyn, joka tavan mukaan otti talon eli vaimonsa sukunimen. Juho ja Aleksandra Penttilä kehittivät taloaan tarmokkaasti ja toimivat sukulaistensa lailla Punkalaitumen keskeisissä luottamustehtävissä.
Aleksandralla oli kahdesta avioliitostaan 13 lasta. Heistäkin useimmat lähtivät varhain maailmalle -- osin jo kaupunkiammatteihin -- Penttilän talon jäädessä nuorimmalle pojalle Einarille. 15.000:n muun viljelijän lailla hän menetti sen 1930-luvun lamassa, mutta jatkoi työnjohtajana teollisuudessa ja koulutti kaikki neljä tytärtään ylioppilaiksi.
Akaan kannalta tärkeä oli Aleksandra Penttilän Ilma-tytär, joka avioitui 20-vuotiaana maisteri Väinö Ilmari Suvannon kanssa. Myös hän oli Punkalaitumelta. Väinö Suvanto johti Toijalan yhteiskoulua 40 vuotta opettaen historiaa ja uskontoa. Hyvin monet silloisen kauppalan tytöistä ja pojista nauttivat siis hänen opetustaan ja varmaan myös kasvatustaan. Rovasti Suvanto hoiti myös papin tehtäviä, johti kunnanvaltuustoa ja vaikutti jopa Toijalan Sanomien päätoimittajana.
Suvantojen pojista kaksi pysyi synnyinseudullaan. Pentti toimi juristina, Seppo isänsä lailla rehtorina ja historian opettajana. Hän oli kuitenkin samalla Suomen johtavia keskiajan tutkijoita. Pekka eteni akateemisella uralla historian professoriksi. Hänen väitöskirjallaan on vaikuttava nimi Wallenstein und seine Anhänger am Wiener Hof zur Zeit des zweiten Generalats -- se käsittelee siis hakkapeliittain taitavinta vastustajaa. Ehkä tärkeämpi on kuitenkin Pekan tutkimus konservatismin aatehistoriasta ja hänen roolinsa monissa yhteisöissä.
Hyvät Sjöstedtit
Tässä siis esimerkkejä Akaan Sjöstedtien kirjosta suomalaisessa yhteiskunnassa. Toivottavasti ne kannustavat meitä kaikkia selvittämään syvemmin sukumme vaiheita isänmaan muuttumisessa.
